Sanovat, että ihmiset tekevät kiipeilykeskuksen ja niinpä päätimme esitellä väkeä halliemme käytäviltä myös Tampereen Kiipeilykeskuksen blogin lukijoille. Juttusarjassa haastattelemme asiakkaita, työntekijöitä ja yhteistyökumppaneita – ihmisiä huikeiden reittien, kannustavan ilmapiirin ja tapahtumien takaa.
Ensimmäisessä osassa ääneen pääsevät kiipeilyä harrastavat Tampere Filharmonian muusikot Anna Angervo ja Janne Pesonen. Vaativa ammatti tuo lajiin omat haasteensa, mutta kiipeilyn ilo tarttuu myös luovan alan taitajiin. Sarjan toinen osa tulee kertomaan Tampereen Kiipeilykeskuksen reittimestarin Tommi Rytingin arjesta työssään.
Tervetuloa mukaan tutustumaan Tampereen Kiipeilykeskuksen ihmisiin!
Q&A
Moi Anna ja Janne! Olette molemmat kiipeilyä harrastavia muusikoita. Miten päädyitte lajin pariin?
Janne soittaa klarinettia ja Anna on viulisti. Kiipeilyn pariin meidät johdatteli rakas kollegamme, Tampere Filharmonian klarinetisti Reetta Näätänen. Reetta on onnistunut vuosien varrella tartuttamaan kiipeilykärpäsen lukuisiin Filharmonian muusikoihin ja toimii nykyään myös Tampereen Kiipeilykeskuksella kouluttajana.
Anna innostui lajista ensimmäisenä ja pitkän kyräilyn jälkeen mukaan lähti myös Janne. Reetta piti meille yläköysikurssin pari vuotta sitten ja kollegoiden ylipuhumana Janne kävi viime syksynä myös liidikurssin. Eihän siitä voinut kieltäytyä kun kurssi annettiin 50-vuotislahjaksi!
Mikä kiipeilyssä viehättää teitä eniten?
Kiipeilyssä viehättää pieni jännitys sekä mahdollisuus harrastaa ja kehittyä vielä vanhemmallakin iällä. Laji tarjoaa musisoinnin (ja kaljanlatkimisen) lisäksi toisenlaisen mahdollisuuden ajanviettoon mahtavien työkavereiden kanssa. On upea huomata, kuinka kiipeilyseinällä kaikki on aivan samalla viivalla sukupuolesta tai soitintaustasta riippumatta. Huonoja ja parempia päiviä sattuu kaikille, onnistut tai epäonnistut riippumatta siitä kuinka loistokas taitelija olet konserttisalissa. Kollegoiden lisäksi mukavan sosiaalisen bonuksen kiipeilyymme tuo jo kotoa muuttanut opiskelijapoikamme, joka käy usein kanssamme seinällä.
Kuinka usein harrastatte?
Pyrimme käymään kiipeilemässä kerran viikossa.
Saatte varmasti ihmettelyjä siitä, että muusikko voi kiivetä? Miten sormet kestää?
Kiipeily ei ihme kyllä tunnu olevan muusikon sormille tuhoisaa. Vahinkoja voi toki sattua, mutta niitähän tapahtuu keittiössäkin. Kenraaliharjoituksen ja konsertin välillä ei luonnollisesti tule kokeiltua niitä kaikkein pieniotteisimpia sormentappajareittejä. Kevyellä verryttelyllä sormet ovat kiipeilysession jälkeen kuitenkin usein käyttökunnossa.
Anna on viulistina kärsinyt lähes koko elämänsä niska- ja hartiaseudun vaivoista sekä selkäkivuista. Kiipeilyn myötä kasvanut lihasvoima on kuitenkin auttanut ja tuonut ihme kyllä myös nopeutta sormiin ja herkkyyttä soittimen käsittelyyn. Meille opetettiin aikojen alussa, että urheilu ja varsinkaan herkkäsormisen viulistin työ eivät sovi yhteen. Voi kunpa olisin löytänyt kuntoliikunnan jo aikaisemmin!
Onko teillä unelmia kiipeilyn parissa?
Kiipeilyharrastukseemme ei liity valtavan kunnianhimoisia tavoitteita. Laji on on hieno, monipuolinen ja loppujen lopuksi aika edullinen tapa pitää yllä raajojen lihaksistoa ja ystävyyssuhteita. Se, vaikuttaako kiipeily perhesopua lisäävästi vai vähentävästi, riippuukin sitten kunkin päivän fiiliksistä ja onnistumisista..
Joka tapauksessa kiipeily on jotain ihan erilaista, mitä muuten tulisi töissä tai kotona puuhailtua!
Mikä kiipeilyssä ja Tampereen Kiipeilykeskuksessa on parasta?
Sosiaalisuus, leppoisuus, kuolemanpelon ja itsensä voittaminen sekä kannustava ilmapiiri.
Kiitos Anna ja Janne. Vielä loppuun, Liebo vai Good Old Nekala?
Nekala!
